Olen saanut tunnustuksia oikein kaksin kappalein.. :) Kiitos Pikku-Peikko ja Sähköpää.

Tällaisen tunnustuksen siis sain.. saman molemmilta ihanilta blogiystäviltä.

Tunnustuksen saajan pitää siis:


1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Tämä alkaa jo olla niin monella, että en jaa tätä sen kummemmin, mutta kaikki halukkaat saavat sen tästä napata ja kertoilla asioita itsestään. :)

Mutta sitten ne kahdeksan asiaa... hmmm.. hmmm...

1. Varsinkin näin syksyisin, rakastan dippailla kasviksia.

2. Liisan polttoaineena toimii kahvi

3. Puolet tähänastisesta elämästäni olen ollut yksissä nykyisen aviomieheni kanssa

4. Olen yökukkuja! Ennemmin valvon aamuviiteen, kuin nousen silloin ylös..

5. Katselen paljon telkkaria ja dvd-elokuvia

6. Autoillani on nimet, tämä nykyinen muru on Nestori.

7. Mulla on neljä kummilasta, yksi poika ja kolme tyttöä.

8. Mä en ihan oikeesti muista, että mitä olen näissä vastaavissa tunnustuksissa aiemmin kertonut. :D

 

*edit. 7.11.2011 Sain tämän samaisen tunnustuksen myös 5aralta . Kiitos! :)