Piti jo aikasemmin laittaa kuvia mein rakkaista otuksista, mut enpä oo saanu aikaseks.. eikä silti kaikista ollukaan tällä koneella vähänkään kunnollista kuvaa.. Mutta nyt on ja mein kööri tulee tässä.. :)

Nelli, tunnetaan myös nimellä Nelluska. Nelli täyttää 13.2.2010 8v. Ei kyllä uskois.. :) Nelluska on siis monirotuinen valioyksilö :D, äitinsä suomenajokoira ja isukki lapukan ja seefferin sekotus.. ja sen kyllä huomaa.. Mein rakas nappisilmä. :)

Nelli on semmonen houdini, että karkaa kuristuspannastakin, jopa niin naftin kokosesta, että pitää ihmisenki vähä taiteilla että saa pään kuhmun yli sen pois.. Mut Nellipä ottaa sen ite jos tahtoo karkuteille..

Sitte on mein mamma, eli Saima, tunnetaan myös nimellä Saimuli. Saima täyttää huhtikuussa 6v ja on siis mein äityli. Saima hurmas mut vauvana ku oltiin hakemassa kisua mun äitelle ja sen miehelle. (itse asiassa miehelle synttärilahjaksi) Nappasin pienen sulosen harmaan mytyn syliini ja siihen se nukahti niin ku olis kuulunu siihen. :) Sain ku sainkin isännän puhuttua ympäri et otetaan Mantalle kaveri. (Manta katosi 5v. sitte :*( ) Matkalla mietittiin nimeä ja jostain vaan tuli tuo väri, harmaa - harmajainen - saima harmaja.. :D Ja juu, niin kisulista tuli sitten Saima.

Hän on Paavo, alias Pave. Ikävuosia tulee hällekin keväällä täyteen 6. Kun Manta syksyllä -04 katos oli Saima vasta n. 6kk ja tultiin siihen tulokseen että haetaan sille heti kaveri et jos Manta tulee kotiin niin ok, sitten meillä on kolme kisua. Mentiin kattomaan ihan vauvoja, mut ne oli jotenki kaikki niin saman näkösiä, vähä semmosia kettunaamasia (sisäsiittosen näkösiä) eikä niistä mikään ollu semmonen ku esim. Saima ja Manta aikanaan, että toi on mein. Siel sit kumminki oli niitä kissoja ku vilkkilässä ja talonväki sanokin, että sais tosta tommosen isommankin, et se on kans tyttö ja jo tottunu olee pihalla jne.. (tyttö haluttiin Saimalle kaveriks) No sehän oli niin sulonen ja heti tuntu omalta. Niin se lähti mukaan.

Kotona mietittiin nimeä, mulla kisu sylissä ja käänsin sen selälleen.. (meillä kaikki kisut on tottuneet oleen niin) ...ja huikkasin sitte miehelle et meillä on talossa yks ylimääränen mies.. että tää tyttökissa onkin poika. :D Ja se vaan näytti niin Paavolta. Onneks huomasin pojaksi ennen ku ristin elviiraksi, tms. :D

Hän on Kerttu, alias Keettuli. Kerttu on Saiman esikoinen, syntynyt äitienpäivänä -05. Pentuja syntyi peräti 6 ja heti kun Kertun näin, päätin että isäntä puhutaan ympäri jotta Kerttu jää meille. :)

Kerttu on mein pikkunen. Näyttää isommalta mitä on kun on pitkä paksu karva, mutta ei edes näytä kovin isolta.. :)

Samaa äitienpäivänä syntynyttä pentuetta on myös Untamo, alias Unski, tunnetaan myös latzikatzina. :) Isäntä kovin tykästy Unskiin ja se sitte vaan meni niin, että hänkin jäi meille.. Ja niin.. oli kyllä niin Untamon näkönen ja olonen ihan pikkusesta asti, että sai nimen pian syntymänsä jälkeen.. kuten Kerttukin. :)

Unski valvotti mua yhden yön, ku oli kiivenny jumalattoman korkeelle puuhun. Ei tullu alas ku huusi vaan siellä. Seisoin puun alla ja kisutin ja maanittelin. Mut ei auttanu. Lopulta mun oli pakko mennä pariks tunniks nukkuun ennen töihin menoa mut poruhan siinä tuli ku sisälle menin. Isäntä ihmetteli et mikäs nyt. Ei vaan sovi mun luonnolle, et mä oon sisällä lämpöses ku yks mussukka itkee korkeella puussa. :(

Mut sitte kun lähdin töihin niin Unski juoksi huutaen ovelle ja äkkiä sisälle! Oli sitte jotenki sieltä päässy alas. Pelkäsin vaan, ku se puu on viä sillai vähä kenos,et toisel puolel on viä korkeempi pudotus oksaseen ryteikköön..

Osku on kolmas äitienpäivän vauva joka lopulta päätyi meille takaisin. Kävi vain nimen saamassa toisaalla ja oli muutaman viikon.. siellä ei silloinen isäntä hyväksynyt ja Osku palas kotiin. Osku tunnetaan myös nimillä Okkuli ja Pallopää.

Osku on mein hännätön, kun pari vuotta sitten vapun aikaan oli kaks päivää kateissa ja säikäytti mut ihan tosissaan. Kuljin ja huutelin ja kyselin naapureilta. Isäntä välillä kuuli ääntä vanhasta navetasta, mutta ei Oskua löytyny. Sitten kun taas olin ettimässä ja kävelin kotoota pois päin niin kuulin selän takaa Oskun äänen. Siellä se huusi mein postilaatikon edessä. Menin ja nappasin syliin ja Osku päästi niin surkeen mourunan että pelästyin. Kannettuani Oskun sisälle, pienen tutkimisen jälkeen selvis että häntä on puolestavälistä poikki, sieltä sisältä, mitään haavoja tms. ei ollu.

Ensin eläinlääkäri katkas vain sen pään, mutta Oskulla oli selvästi kipuja, oli ihan surkeena, eikä pystyny yksin edes hätimään. Osku oleskeli sillon mein vessassa ettei muut nypi ja kiusaa sitä ja sitä piti auttaa nostamalla sitä tynkää aina ku iteki meni vessaan. Osku oli surkeena, nukku vaan eikä sitä kiinnostanu mikään. :( No se tynkä alko mennä kuolioon, joten toiselle lääkärille, ja se vei sitte kaikki ihan pyrstöö myöten. Herättyään oli ku eri kissa, tai oikeestaan se sama ku ennenkin. Heti pakkas pois vessasta ja oli muutenki niin täynnä henkee että oksat pois. :)

Oskun takia meillä täytyy kuistin välioven olla AINA lukossa.. jos se on hetkenkin auki, mein houdini avaa oven ja lähtee pihalle, ja leikkaamattomat tytöt tietty perässä.. (Osku ja tytöt on siis aina sisällä, poitsut päivisin ulkona) Osku on myös mein naapurin papan hyvä ystävä, oli aina siellä sillon ku vielä pääsi ulos.. ja sen jälkeenkin on ollu siel aina välillä yökylässä. :)

Väinö, tunnetummin Väiski on sitte mein nuorin. Saiman toisesta pentueesta, ja täyttää nyt keväällä 4v. Väinö on nuorin mutta kooltaan suurin.. :D

Muutaman kuukauden ikäsenä säikytti mut, kun ei tullu illalla (kesällä) sisälle vaik kuin huutelin. Luulin kuulevani Väiskin äänen, mut aattelin et kuvittelen vaan. Päätin kumminki hipsii naapurin pihaan kun tuntu et se ääni tulis sieltä. Ja tulihan se. Väiski huusi naapurin ulkorakennuksessa ja mä huusin takas et *tule tänne, älä siä huutele ku tuu kotio* Mut ei, ei tullu, huusi vaan mulle takas. Mä sit hätyytin naapurii, et tuukko kattoon kun Väiski vaan huutaa eikä tuu pois. Vaikka siel ei mikään ovet, seinät tms oo sillai tukkees ettei sieltä pois pääse, noin niin kuin normaalisti..

Kun avattiin isot ovet, paikallistin heti et Väiski huutaa siel tallin ylisillä. Yritin viä huutaa että tuu nyt kotio, mut pieni huutaa vaan takas. Naapuri kiipes kattoon, et onko siel sit muka jotain mihin ois voinu tassusta tms. jäädä kii, vaikkei pitäny olla. Eikä ollukaan.. Väiski oli tippunu sieltä ylisiltä seinän sisälle! Siis kahden kyproc-levyn väliin, kai siin joku 10-15 sentin rako oli ja tietty pystypalkit 50cm päässä toisistaan.

Naapuri naputteli kirveellä varovasti kyprocista palan pois ja Väiski työnsi päänsä reiästä. Silmät täynnä levystä irronnutta muhjua ja säikähtäneen näkösenä huuti vaan auttamaan ku ei tienny mihin ois menny. Nappasin syliin ja sit oli jo parempi. Naapurin kans vaan todettiin, et onneks olen niin vauhko noitten vauvojeni kans, etten saa oltuu ja nukuttuu jos joku puuttuu joukosta, vaan etsin ja huutelen.. :)